keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Olen pikku intiaani

Oon tällä hetkellä Hannah:n luona Katharinan, Vanessan ja Annan kanssa ja tehään meille Fastnachtia varten intiaanimekot! On tosi turhautunu olo ku muut ompelee ja sählää noitten kanssa ja mä istun ja katon, koska ompeleminen ei satu olemaan iha mun vahvimpia puolia. Sit ku ne on valmiit voin laittaa tännekki kuvan ! Mun mekkoa ei varmaa tänää saada valmiiks mut joskus lähiaikoina kuitenki.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Saksalaiset...









































































Sunnuntaina menin Lukretian ja Löffingenin Stadtmusikin kanssa bussilla kohti Konstanzin "Narrentreff:iä", eli siis isoa Fastnacht karnevaali kulkuetta. Oltiin siellä jo 10 maissa aamupäivästä ja kulkue alko noin 12. maissa ja kesti neljä tuntia. Yhteensä ryhmiä siellä oli 69 ja voin sanoa, et 20 jälkeen olisin voinu jo lähteä. Hauskaa siis oli, mut ku jaloista on lähteny kaks tuntia sitten tunto ja muutenki on läpijäässä ei oikeen enää jaksa kuunnella puhallinmusiikkia ja katella eri ryhmiä. Oltiin siis ulkona yhteensä 7 tuntia putkeen. Onneks kotona odotta host-äidin laittama tee ja lämpimän takan ääressä istuminen hyvä kirja kädessä!

Ainii ja lopetin tänää lentopallon! Totesin, et en tuu koskaa oikeestaa tykkäämään siitä ja ehkä kolmen kuukauden yrittäminen rittää. Voisin ehkä nyt alkaa käymään Annan ja Nadjan kanssa salilla ! Mites ois äiti ? Kuukaus maksaa 30 euroo. Vois päästä nyt jo eroon näistä vaihtarikiloista.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Hexenball

Noniin viimein taas bloggaamassa ! Viime viikko kulu jotenki tosi hitaasti. Koulu meni iha hauskasti, mut kaikki oli loman jälkeen aika väsyneitä ja arkeen palaaminen oli ihmeen vaaiketa. Onneks mun viikkoa piristi se, et mun hoppi tunnit alko vihdoin ja viimein. Oli ihana tunne päästä taas kunnon tauon jälkeen tanssimaan, perhekki ihmetteli illalla ku tulin iha uutena ihmisenä kotiin. Hauskaa oli myös se, et sen tanssikoulun aula oli koristeltu punasella marimekko kuosilla. Pisti pakostaki hymyn naamaa.

Viikonloppu oli aika spontaani ja tapahtumarikas omalla tavallaan. Perjantaina olin Michaelalla yötä. Lauleltiin, Michaela soitti selloa ja juteltiin taas puol yötä. Tosi jännä miettii et olin sen host perheen luona ekaa kertaa yötä jo mun ekalla viikolla täällä. Oon niin kiitollinen et ollaan tutustuttu niin nopeesti ja must tuntuu silt et oltais tunnettu jo vuosia. Lauantai aamupäivänä ei tapahtu oikeen mitää ihmeellistä, mut iltapäivällä menin Ronjalle valmistautumaan mun ekaa "Hexenball":ia varten, jotka kuuluu perinteiseen Fastnachtiin tai Faschingiin(karnevaali). Mulla ei itellä ollu mitään hajua mitä siel tehään,tai miten pukeudutaan mut onneks mulla oli asiantuntija mukana ! Ronjan perheellä oli viis isoa laatikollista täynnä kaikennökösiä ja värisiä Fastnacht vaatteita; leijonapuvuista kokovartalo uikkareihin. Lopulta illalla päästiin lähtemään Unadingeniin päin, jossa juhlat pidettiin. Kaupungin juhlahalli oli täynnä ihmisiä; yläkerrassa soitti bändi ja alakerrassa soi saksalaista iskelmää ja viimesimpiä hittejä.

Johanna, Nadja ja Niciki ilmesty jossai vaiheessa paikalle!


































Sunnuntaille mulla ei ollu aluks mitään suunnitelmia kunnes äiti suostutteli et lähtisin kattomaan mäkihyppyä. Lopulta innoistuin ideasta ja lähin soittamaan kavereita läpi ja Michaela suostu lähtemään mukaan! Oli iha kiinnostavaa katottavaa, vaikken oikeestaa oo koskaa ennen mäkihyppyy seurannukkaa. Ku varpaat alko jäätymään lähettiin junalla käymään Titiseessä ottamaan kuvia ja kahville !




Sunnuntain loppu kuitenki aika dramaattisesti nimittäin mun host-veli oli ajanu iskän uudella bemarilla kolarin. Kukaan ei onneks loukkaantunu, mut meiän auto ja se auto johon se kolaroi on molemmat ihan romuna. Ehkä tän jälkee se vihdoin oppii ajamaan vähä hiljempaa. Hankala puoli täs on se, et nyt meillä ei oo autoa ja se tekee tästä landella asumisesta viel hitusen vaikeempaa. Noh eiköhän tästä selvitä!

ps. Pahoittelen, et nää mun postaukset on ain superpitkiä, mut en vaa osaa kirjottaa useemmin, eikä täällä läheskään joka päivä tapahdu mitään kiinnostavaa. ja tupla ps. tuun hulluks pääkivun kanssa, tänää jo neljäs päivä putkeen.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Back in school

Joululoma on nyt tänää virallisesti loppu. Koulu oli tänään jotenki tosi jäistä ja olin ihan liian väsyny, niinku aina loman jälkeen ekana päivänä. Oli iha hauska nähä kaikkia kavereita, mut väsymyksen takia tunsin itteni tosi epäsosiaaliseks, mut ehkä se on välil ihan normaalia. Hermot ehti jo vaihteeks mennä kuviksen maikkaan. Olisin muute ollu mun työn kans valmis tuhat tuntia sitte, jos se ei olis sanonu et mun pitää tehä siihen jotain erikoista vielä, ja sitte ku tein se ei kelvannu. Nyt oon viettäny viimeset 3 kuviksen tuntia maalamalla sen tussin päälle ja peittämällä sitä. 

Eilen olin vaan kotona, luin sen kirjan loppuun (hyvä minä !) ja jumituin vähän skypettelemään Rassen kanssa. Aattelin et jutellaan hetki, mut aika nopeesti kolme tuntia vierähti ku ei olla juteltu kunnolla pariin kuukauteen. Tosi outoa jotenki. Toivottavasti ens kertaan ei mee taas kahta kuukautta. Tajusin kans täs et nää pari vuotta jotka nyt on tulossa, on niitä vikoja vuosia ennen ku kaikki menee eri paikkakunnille opiskelemaan, seikkailemaan pitkin maailmaa ja tullaan kaikki olemaan eri paikoissa. Samalla pitäis stressata kirjotuksista,yrittää saada työpaikka ja vaikka mitä. Ehkä stressaan taas liian aikasi, mut niin mä aina teen.

Positiivista on kuitenki se, et mun veli on vihdoin oikeesti alkanu juttelemaan mun kanssa!Ehkä tän seuraavan puolen vuoden jälkee meiän välit olis suht normaalit. Edistyminen on hidasta, mutta varmaa ! 

lauantai 7. tammikuuta 2012

Köttbullar






Käytiin Ainon kanssa tänää vihdoin Ikeassa! Meil oli alus vähän bussien kaa ongelmia(mentiin värään suuntaan päättärille asti), mutta perille löydettiin ! Käytiin eka murisevien vatsojen takia syömässä ja söin ekaa kertaa neljään kuukauteen lihapullia. Jälkiruokana oli jotain "wannabe" daim kakkua, koska siihen väliin oli tungettu kermavaahtoa. Kuitenkin ruoka maistui, ja oon edelleen ihan täynnä.
Käytiin ikearundi ihan normaalisti ja löysin sieltä melkeen kaikki samat tuotteet kuin suomessakin; soden rumat  tyynyt (♥), ihme pyöreen lampun, josta sojottaa niitä valkosia paperikukkia joka suuntaan, värikkäät mukit.. Ainoot, joita en nähny ja pisti silmään oli se, et ikeabambut ja ne värikkäät vaasit niihin puuttu!
Mun mukaanki tarttu pari asiaa...


Mietiskeltiin Ainon kanssa samalla kun syötiin suomalaisen ja saksalaisen huumorin eroja. Oon täs lähiaikoina huomannu, et täällä ei oo läheskään yhtä paljon inside läppiä kuin Suomessa. Ainaki mulla on kavereiden kanssa 1000 huonoa inside läppää, ja ihan maanlaajuisia 2 kilon siika vitsejäkin on jonki verran. En mä täällä sellasia oo ollenkaan kuullu! Pari sanontaa, mut siihen se sit jääki.
Mä oon ite myös aika sarkastinen, mut jotenki tääl mun sarkasmia ei tajuta sitte ollenkaan. Joskus joudun jopa sanomaan "et hei toi oli sarkasmii" ja vastaukseks saan hiljasen "aaaa":n ja sen jälkeen kuulen kuinka söpö ja hassu mä oon, just. Noh ehkä nääki vielä tän vuoden aikana oppii !
   Kotimatka sujui ihan hyvin, paitsi et jouduin vaihtamaan 2 kertaa junasta eri bussin. Siinä bussien kanssa sählätessä tutustuinki yhteen Freiburgilaiseen tyttöön, joka oli menossa poikaystävänsä luo Donaueschingeniin (1½ tuntia Freiburgista). Oli tosi hauskaa tollain tosi yhtäkkisesti vaa jutella koko elämäntarinastaan jonkun ihan ventovieraan kanssa. En ees kysyny sen nimeä, mut jos mä joskus viel siihen törmään voisin jopa kysyäkkin.
Nyt on aika yrittää mennä vähän aikasemmin nukkumaan ja huomenna on luvassa läksyjä ja toi kirjakin pitäis lukea loppuun!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Kolmen kuninkaan pyhäpäivä

Eilen oli aika sählinkiä myrskyn takia, mut loppujenlopuks päätettiin, et mennään Hannah:n kanssa Annan luo. Anna asuu myös Löffingenissä,sen perheen pyörittämässä Gasthof hotellissa. Eilen se oli kiinni ja istuttiin yhdessä ravintolan puolella ja pelailtiin korttia. Joukkoon littyi illan kuluessa myös Dominik, Manu ja Tobi. Niitä en ennestään tuntenu mut ihan hauskaa porukkaa neki oli. Nukkumaan mentiin sitte ku pojat oli lähteny eli joskus kahden maissa. Nukuttiin kaikki kolme yhdessä hotellihuoneessa. Ihan hauskaa mennä jollekki yökyläilemään ja nukkua hotellihuoneessa. Vielä parempi syy siellä yöpymiseen oli se, et kotona meillä meni alakerrasta sähköt pois eli mun huoneessa ei olis ollu valoa, eikä lämmitystä. Onneks ne tuli tänää jo takasin.


Tänään tulin taas joskus 12 maissa kotiin, jolloin  meille tuli vieraiksi Antonin kummilapset. Syötiin schnitzeliä ja sain ekaa kertaa täällä kotona ranskalaisia(host-mama ei tykkää "roskaruuasta"). Tossa syötiin rauhallisesti, kahviteltiin ja vanhemmat kävi ulkona kävelyllä. Mä en tänää viitti oikeestan mennä ulos, siellä sataa niin paljon lunta ja tuuli viskaa sen kaiken suoraan naamaan ensimmäisellä sekunnilla ku astuu ulos ovesta.

Joten tänään chillailen vaan kotona. Kolmen tunnin päästä alkaa the voice of Germany ja ennen sitä voisin yrittää lukea kirjaa, joka pitäis lukea saksantunteja varten. Mennään katsomaan siitä kirjasta näytelmä joskus loman jälkeen ja sen takia se pitäis lukea loman aikana. Olis varmaan korkea aika alottaa edes parilla ensimmäisellä sivulla. Jotenki vaan luen paljon mielummin Harry Pottereita saksaks, tällä hetkellä on jo kolmas menossa ja yritän lukea kaikki läpi tän vaihtovuoden aikana !

torstai 5. tammikuuta 2012

2011 Highlights

Tänään piti siis mennä luistelemaan Villingeniin, mut koska täällä on tänää kauhee myrskysää niin junat ei kulje. Must tuntuu et tosi helposti jos ihan vaan sataa kunnolla niin heti junat ei kulje, eikä täältä maalta oikeen millään muulla pääse pois. Pitää siinä tapauksessa keksiä jotain muuta tekemistä !

Oon täs parin päivän aikana miettiny vuotta 2011 ja todennu, et se oli tosi onnistunut vuosi.

Uudenvuoden aatto 2010/11
3 suuren bileet; Kallio, Torkkeli ja Sibis
Meillä oli ruotsalaisia vieraita Kalliossa ja Linnéa asui meillä viikon.

Hiihtoloman vietin perheen kanssa Itävallassa/Saksassa/Italiassa
Vellulla oli mehubileet 
Random chillailua kavereiden kanssa
Klara vappen !
Vappuilua Kalliossa
Kuoroilua Kalliossa
Saatiin isostodistukset!

Käytiin Esterin ja Jussin kanssa Tallinnassa!
 
Lomailin Rodoksella perheen ja Elefterian kanssa
 
Isostelua Jamilahdessa
 
Käytiin tavallaan Foo Fighterssin keikalla
 

Oltiin turisteja i södra Finland
 
Lisää isostelua Aholansaaressa
 
Käytiin Esterin kanssa tukholmassa
 
Viimeiset syksyn kallioilut ja nasujaiset
Sitte tulinki jo tänne ja nää tapahtumat te tiedättekin jo. Toivottavasti vuodesta 2012 tulee yhtä hyvä kuin edellisestä !

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Bodensee






 






 Lähin Thealle maanantaina ja tulin tänään pari tuntia sitte kotiin! Kateltii paljo leffoja ja se näytti mulle tv-sarjan "The Office". Nyt sain taas toisen sarjan, jota voin alkaa seuraamaan.
Tiistaina käytiin Konstanzissa, jossa sijaitsee varmaa ainut kunnon ostoskeskus 2-3 tunnin säteellä. Se on myös Bodensee-järven rannalla, joka on mielettömän kaunis. Olis tehny mieli istua ulkona penkillä järvenrannalla koko päivä, koska meille Löffingenissä ei pahemmin isoja järviä oo. Oon nii tottunu et mun lähellä on aina ollu meri, tai joku järvi nii mulla on ollu ikävä vettä ja ihan jopa merituulta. Bodensee on tosi suosittu turistikohde Etelä-Saksassa iha saksalaisillekki. Ei kyl ehitty Thean kanssa kauheesti näkemään paikkoja, mut onneks meen jo maaliskuussa siellä äitin kanssa käymää!

Huomenna meen Annan ja Hannah:n kaa Villingeniin luistelemaan ja illala on ehkä tiedossa Partynacht !