maanantai 9. huhtikuuta 2012

Paris 1

Tänään palasin kotiin kunnon aktiiviloman jälkeen ! Pariisi oli mielettömän kaunis kaupunki. Oon aina ajatellu, et ihmiset on liiotelleet Pariisista puhuttaessa mut nyt ite sen nähneenä oon ihan samaa mieltä.  Laitan tän postauksen kahteen osaan; ekan tänään ja toisen varmaan huomenna.

Day 1

Lähdettiin kohti Stuttgarttia jo aamulla ja nähtiin keskustassa Joelia, Markusta ja Oskaria. Käytiin syömässä kiinalaista buffetissa ja sen jälkeen ei tarvinnut ruokaa piiitään aikaan. Olo oli samanlainen ku ruotsinlaivalla buffetin jälkeen, eli käveleminenki teki pahaa. Käytiin vielä yhdellä Panimolla ja sitten ruokakaupan kautta lähdettin Ainon kanssa Stuttgartin lentokentälle, josta meidän bussimatka alkoi. Käytiin vielä Karlsruhessa, Frankfurtissa, Kölnissa ja Belgian kautta matka meni Pariisiin.

Day 2

Yöllisen bussimatkan jälkeen saavuttiin aamulla hehkeinä Pariisiin. Hotelliin ei kuitenkaan päästy kun vasta kolmen maissa, joten lähdettiin mäkkärin vessassa ehostautumisen jälkeen katsomaan nähtävyyksiä.






Aikaa meille ei kauheesti ollut, joten kierreltiin kaikki paikat aika nopeesti, oikeestaan koko loma oli aikalailla asioita aika nopeesti kiertelemistä, mut ainaki on saanu jo jonkilaisen kuvan Pariisista. Meidän piti jonki ajan päästä mennä takaisin Kongressihallille josta meidän bussi lähti hotellille. Meidän hotelli oli Etap hotelli Pariisin Bagnolessa. Hotellille päästyä huomattiin kuitenki, et meidän huoneet ei ollu vielä valmiita, joten mentiin viereiseen ostoskeskukseen syömään ja kiertelemään. Törmäsin vielä sattumalta Sallaan yhdessä kaupassa.  Melkeen mahdoton sattuma törmätä johonki Pariisin kokosessa kaupungissa, mut nähtävästi niinki voi käydä.
Huoneet saatua nukuttiin vähän, vaihdettiin vaatteet ja käytiin vähän pyörimässä keskustassa ja mentiin Montmarten esittely kiertueelle meidän matkaryhmän kanssa. Päädyttiin siellä myös syömään ja jossain vaiheessa seikkailtiin itse Moulin Rougen luo ja sieltä taxilla hotellille.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti